Supernova 1987A kirkastui
Supernova 1987A on kirkastunut merkittävästi. Ilmiö havaittiin Hubble-avaruusteleskoopilla ja sen arvellaan johtuvan supernovan lennättämän aineen vuorovaikutuksesta ympäröivän materian kanssa. Tulos julkaistiin uusimmassa Science-lehdessä.
Kuvassa näkyvä kirkas kaasurengas syntyi luultavasti jo noin 20 000 vuotta ennen renkaan keskellä olleen tähden räjähdystä. Supernovan heittämän materian uskotaan törmänneen kaasurenkaaseen ja kirkastaneen 30-40 helmen näköistä kohtaa. Kirkastumien arvellaan kasvavan edelleen ja yhdistyvän toisiinsa, kunnes lopulta koko rengas hohtaa voimakkaasti.
"Voimme käyttää näitä uusia havaintoja ymmärtääksemme, miten supernovat säännöstelevät galaksien evoluutiota", näkee tutkimusta johtanut Kevin France Coloradon yliopistosta. Esimerkiksi suuren osan oman aurinkokuntamme radioaktiivisista aineista uskotaan olevan peräisin 4-5 miljardia vuotta sitten räjähtäneestä supernovasta.
Vuonna 1987 havaittu supernova 1987A sijaitsee naapurigalaksissamme Suuressa Magellanin pilvessä.
"On ennennäkemätöntä havaita supernova omalla takapihallamme ja seurata sen kehitystä sekä vuorovaikutusta ympäristönsä kanssa ihmisen aikaskaalassa", kommentoi France. "Supernovan 1987A kaltaisen räjähdyksen tuottavat massiiviset tähdet ovat kuin rokkistaroja - ne elävät nopean, säihkyvän elämän ja kuolevat nuorina."
Aiheesta lisää Coloradon yliopisto (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
