Supermassiivisen mustan aukon läheltä löydettiin vesijäätä

Eurooppalainen VLT-teleskooppi on yllättäen havainnut vesijäätä Linnunradan ytimessä sijaitsevan supermassiivisen mustan aukon läheltä. Jää on äärimmäisen kylmää, sillä sen lämpötila on -263 celsiusasteen ja -193 celsiusasteen välillä.

"Erittäin kylmiä lämpötiloja näyttää löytyvän erittäin läheltä supermassiivista mustaa aukkoa", toteaa Jihane Moultaka Ranskan Astrofysiikan ja planetologian tutkimusinstituutista.

Vaikka mustat aukot ovat nimensä mukaisesti mustia, niiden ympärillä syntyy paljon säteilyä. Lisäksi galaksin ytimessä tähdet ovat tavallista tiheämmässä. Siksi jään olemassaolo on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.

Nyt tehtyjen havaintojen perusteella jäätä näyttää olevan niillä alueilla, joissa myös pölypilvet ovat tiheimmillään. Tutkijat uskovatkin, että jää voi selviytyä Linnunradan keskustan voimakkaassa säteilyssä vain ollessaan pölyhiukkasten suojassa.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)