Eurooppalaiset tähtitieteilijät ovat kuvanneet yhden Linnunradan kirkkaimmista ja tiheimmistä tähtijoukoista.
Kyseessä on NGC 3603. Sen ytimessä on tuhansittain erityyppisiä tähtiä, mutta huomion varastavat suuret siniset superjättiläiset, jotka kuuluvat kaikkein massiivisimpiin tunnettuihin tähtiin. Ne ovat nuoria, mutta jo lähellä elonsa päättymistä supernovaräjähdyksissä.
Tässä tähtijoukossa on poikkeuksellisesti useita sinisiä superjättiläisiä vain vajaan kuutiovalovuoden kokoisen alueen sisällä. Suurin niistä on massiivisin oman galaksimme tähti, jonka paino on pystytty mittaamaan. Se on arviolta 116 Auringon massainen. Myös sitä kiertävä kumppanitähti on epätavallisen suuri, noin 89 Auringon massainen.
NGC 3603 lukeutuu tähtiryöppyalueisiin eli sen suurista kaasu- ja pölypilvistä syntyy koko ajan lukuisia uusia tähtiä. Samanlaisia alueita on paljon muissa galakseissa, mutta ne ovat vaikeasti havaittavissa suuren välimatkan vuoksi. Tämä joukko sijaitsee omassa galaksissamme ja vain 22 000 valovuoden päässä meistä, joten se on tutkijoille erinomainen alue tähtien syntyprosessien tutkimiseen.
Kuva on otettu Euroopan eteläisen observatorion VLT-teleskoopilla. Neljä 8-metrisillä peileillä varustettua VLT-kaukoputkea (Very Large Telescope) sijaitsevat Chilessä Cerro Paranal -vuorella.
ESOn videolla hieno zoomaus kohteeseen
Aiheesta lisää ESOn sivuilla
Avainsanat: NGC 3603, tähtiryöppyalue, siniset superjättiläiset, jättiläistähdet



