Ruotsalaistutkijat uskovat löytäneensä satoja mustia aukkoja

Ruotsalaiset tähtitieteilijät ovat havainneet erikoisia kohteita galaksista Arp 220. Se sijaitsee noin 250 miljoonan valovuoden päässä maapallolta.

"Löysimme kolme poikkeuksellista kohdetta, joiden kirkkaus oli erilainen joka kerta, kun katsoimme niitä. Aluksi meillä ei ollut mitään ideaa, mitä ne voisivat olla", kertoo Fabien Batajat Chalmersin teknillisestä korkeakoulusta Ruotsista.

Tutkijat seurasivat galaksista tulevia radioaaltoja useamman vuoden ajan. Nyt he uskovat olevansa varmoja, että kyseessä ovat kaksoistähdet, joista toinen on räjähtänyt supernovana ja jättänyt jälkeensä mustan aukon. Musta aukko syö kumppaniltaan varastamaansa kaasua tuottaen radioaaltoja säteilevät voimakkaat suihkut.

"Mustien aukkojen suihkut ovat havaittavissa tältä etäisyydeltä vain, jos ne osoittavat suoraan meitä kohti. Todennäköisesti tässä galaksissa onkin useita muita samanlaisia järjestelmiä, mutta niiden suihkut osoittavat eri suuntiin", väittää John Conway Onsalan avaruusobservatoriosta.

Tutkijoiden arvion mukaan galaksissa täytyy olla jopa satoja mustia aukkoja.

Samainen galaksi on kuuluisa myös runsaasta tähtituotannostaan sekä lukuisista supernovaräjähdyksistä. Galaksissa tapahtuu jopa 250 kertaa enemmän supernovaräjähdyksiä kuin omassa Linnunradassamme. Supernovat ja mustat aukot liittyvät yhteen, sillä mustia aukkoja syntyy, kun yli 20 kertaa Auringon massainen tähti räjähtää supernovana.

Aiheesta lisää Onsalan avaruusobservatorio (englanniksi)