Pimeää ainetta on Auringon naapurustossa luultua enemmän

Kansainvälinen tukijaryhmä raportoi havainneensa suuria määriä pimeää ainetta aurinkokunnan ympäristöstä. Tulokset ovat yhteneviä sen kanssa, että Linnunrataa ympäröi laaja pimeän aineen halo.

Tutkimuksessa hyödynnettiin tuhansien Auringon naapurustossa sijaitsevien oranssien kääpiötähtien paikka- ja nopeustietoja sekä tietokonesimulaatioita.

Viime vuonna eräs tutkimus väitti pimeää ainetta olevan arvioitua vähemmän. Uusimman tuloksen julkaisseet tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että viimeisten 20 vuoden aikana käytetyt mittausmenetelmät ovat antaneet todellista vähäisemmän pimeän aineen tiheyden.

"Olemme 99-prosenttisen varmoja, että Auringon lähiympäristössä on pimeää ainetta", kertoo julkaisun päätutkija Silvia Garbari. "Mikäli tulevatkin mittaukset tukevat päättelemäämme korkeaa tiheyttä, sillä täytyy olla mielenkiintoinen selitys."

Garbarin mukaan suuri tiheys voi olla todiste pimeän aineen litistyneestä kiekosta Linnunradassa tai vaihtoehtoisesti pimeän aineen esiintymisestä paikallisina keskittyminä.

Toistaiseksi ei tiedetä, koostuuko pimeä aine esimerkiksi heikosti vuorovaikuttavista alkeishiukkasista tai suurimassaisista taivaankappaleista vai onko se jotain siltä väliltä.

Aiheesta lisää Royal Astronomical Society (englanniksi)