
Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa havainneet suoraan kaikkeuden alkuaikojen pimeitä galakseja. Löytö tehtiin käyttämällä ESOn VLT-teleskooppia.
Havaitut kohteet ovat runsaskaasuisia galakseja, joissa ei ole tähtiä. Galaksien syntyä kuvaavien teorioiden mukaan tällaisia galakseja on täytynyt muodostua varhaisessa maailmankaikkeudessa. Niiden ajatellaan olevan nykyisten galaksien rakennusosasia.
Koska pimeät galaksit ovat periaatteessa tähdettömiä, ne eivät säteile paljon. Tämä tekee niiden havaitsemisesta hyvin vaikeaa.
Vuosia tähtitieteilijät ovat yrittäneet kehittää uusia menetelmiä näiden galaksien paljastamiseksi. Nyt pimeiden galaksien hohde onnistuttiin näkemään niiden lähellä sijanneiden aktiivisten galaksien tuottamassa valossa.
"Etsimme pimeiden galaksien kaasun fluoresoivaa hohdetta niiden ollessa läheisen ja hyvin kirkkaan kvasaarin ultraviolettivalon valaisemina. Kvasaarin valo saa pimeät galaksit kirkastumaan samankaltaisessa prosessissa kuin valkoiset vaatteet valaistuvat yökerhon ultraviolettilamppujen valossa", kertoo tutkimuksessa mukana ollut Simon Lilly ESOn lehdistötiedotteessa.
Avainsanat: ESO, VLT, Simon Lilly, pimeä galaksi, ultravioletti, kvasaari


