Muinainen tähtiryöppygalaksi uhmaa teorioita

Tutkijat ovat havainneet massiivisen galaksin, joka synnytti tähtiä valtavalla tahdilla universumin ollessa vain 880 miljoonaa vuotta vanha. Havainto tehtiin Herschel-avaruusobservatorion avulla ja se julkaistiin uusimmassa Nature-lehdessä.

Löydetty galaksi on samaa kokoluokkaa Linnunradan kanssa, mutta se tuottaa tähtiä 2 000 kertaa nopeampaa tahtia kuin oma galaksimme.

Nyt löydetyn kohteen pelkkä olemassaolo haastaa aiemmat teoriat galaksien evoluutiosta. ”Massiivisten tähtiryöppygalaksien on oletettu ilmestyneen vasta myöhempinä aikoina”, kertoo Dominik Riechers Cornellin yliopistolta.

Vallitseva teoria varhaisten galaksien muodostumisesta on, että ensimmäiset syntyneet galaksit olivat suhteellisen pienikokoisia. Ne muodostivat ensimmäiset tähtensä suunnilleen samaa tahtia kuin Linnunrata tänä päivänä, ja kasvoivat yhdistymällä muiden pienten galaksien kanssa.

Yhden tällaisen galaksin löytäminen ei vielä riitä kumoamaan vallitsevaa käsitystä galaksien muodostumisesta, mutta jos samanlaisia kohteita löytyy lisää, nykyisiä teoriota täytyy muokata. Riechersin mukaan teorioita pitäisi vähintäänkin muuttaa selittämään tällaisten galaksien muodostuminen.

Lisää aiheesta JPL (englanniksi)