Massiiviset tähdet välttelevät yksinoloa
Hyvin kirkkaat ja suurimassaiset tähdet eivät useinkaan esiinny yksin. Science-lehdessä julkaistun eurooppalaisen tutkimuksen mukaan lähes kolmella neljästä näistä tähdistä on läheinen tähtikumppani. Luku on paljon suurempi kuin tähän asti on ajateltu. Havainnot tehtiin ESOn VLT-teleskoopilla.
Yllättäen noin puolella havaituista pareista esiintyy myös materian siirtoa tähdeltä toiselle. Lisäksi noin neljänneksen odotetaan lopulta yhdistyvän yhdeksi tähdeksi.
Vain prosentin murto-osa maailmankaikkeuden tähdistä on nyt tutkittuja O-luokan tähtiä. Kokonsa ansiosta niillä on kuitenkin suhteettoman suuri vaikutus ympäristöönsä. Niinpä O-luokan tähdet ovat osallisina monissa galaksien kehitystä ylläpitävissä mekanismeissa. Niiden supernovat muun muassa kylvävät elämälle välttämättömiä raskaita alkuaineita galakseihin.
Tähän mennessä tähtitieteilijät ovat pitäneet lähellä toisiaan kiertäviä massiivisia kaksoistähtiä lähinnä poikkeuksina, joita tarvitaan selittämään eksoottisia kohteita, kuten kaksoispulsareita ja mustien aukkojen pareja. Uusi tutkimus osoittaa, että tällainen tulkinta on ollut karkea yksinkertaistus.
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
