Linnunrata koki dramaattisen tähtiensyntyjakson yllättävän myöhään

Galaksimme keskustan alueelta on löytynyt yksityiskohtia, jotka kertovat muinaisesta tähtien syntymisestä. Samalla paljastui todisteita Linnunradan historian hämmästyttävästä vaiheesta miljardi vuotta sitten.

VLT-kaukoputkeen kiinnitetty HAWK-I-instrumentti on havainnut Linnunradan keskusaluetta häkellyttävällä tarkkuudella. Tämä infrapunaherkkä kamera pystyy näkemään pölyn läpi, jolloin avautuu tarkka näkymä Linnunradan keskustaan.

Tällä viikolla Nature Astronomy -lehdessä julkaistujen tulosten mukaan jopa 80 prosenttia Linnunradan keskustan tähdistä syntyi jo galaksimme alkuaikoina 8–13,5 miljardia vuotta sitten. Tämän jälkeen seurasi noin kuuden miljardin vuoden ajanjakso, jolloin tähtiä muodostui hyvin vähän.

Hiljaiselo päättyi voimakkaaseen tähtien syntyyn noin miljardi vuotta sitten. Tämä vaihe kesti alle sata miljoonaa vuotta. Sen aikana galaksimme keskusalueella muodostuneiden tähtien kokonaismassa oli mahdollisesti jopa kymmeniä miljoonia Auringon massoja.

Nopea tähtituotantovaihe aiheutti myös yli satatuhatta supernovaräjähdystä.

"Tutkimillamme alueilla vallinneet olosuhteet ovat olleet samanlaisia kuin tähtiensyntygalakseissa, joissa tähtiä muodostuu yli sadan Auringon massan nopeudella vuodessa”, toteaa Francisco Nogueras-Lara saksalaisesta tähtitieteen Max Planck -instituutista.

Nykyisin koko Linnunradassa uusia tähtiä syntyy yhdestä kahteen Auringon massaa vuodessa.

Aiheesta lisää ESO