Linnunradan supermassiivisen mustan aukon ympäriltä valokuvattiin viileä kaasurengas

ALMA-teleskoopin havainnot ovat paljastaneet galaksimme ytimen mustaa aukkoa kiertävän kaasurenkaan. Kyse on suhteellisen viileästä tähtienvälisestä vetykaasusta.

Tähtitieteilijät ovat aiemmin havainneet Linnunradan keskuksen supermassiivisen mustan aukon läheisyydessä kaasua, jonka lämpötila on peräti kymmenen miljoonaa astetta. Voimakkaasti röntgensäteiden aallonpituudella loistava kaasu näkyy avaruudessa toimivien teleskooppien ottamissa kuvissa.

Millimetriaallonpituudella toimivat teleskoopit ovat havainneet laajan varaston myös viileämpää, 100 – 10 000 -asteista vetykaasua muutaman valovuoden sisällä aukosta.

Nyt tutkijat ovat onnistuneet ottamaan kuvan tästä viileämmästä kaasusta vain sadasosavalovuoden etäisyydellä mustasta aukosta. Etäisyys vastaa noin tuhatkertaista Maan ja Auringon välimatkaa.

Havainnon perusteella astronomit pystyivät näkemään selvästi, että kaasu on liikkeessä mustan aukon ympärillä.

"Me olimme ensimmäiset, jotka saivat kuvan piilottelevasta kiekosta ja onnistuivat tutkimaan sen kiertoliikettä", sanoo Elena Murchikova Princetonin yliopistosta.

Havainto voi auttaa ymmärtämään paremmin, kuinka supermassiivinen musta aukko vaikuttaa galaktiseen naapurustoonsa ja kuinka se syö ainetta. "Meillä ei vieläkään ole kunnollista ymmärrystä, miten aukko kerryttää ainetta", sanoo Murchikova.

Aiheesta lisää NRAO (englanniksi)