Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Kuollut kvasaari saa kaasupilven hohtamaan vihreänä

16.11.2010Sakari Nummila
Kuvan alaosassa hohtaa vihreä Hanny’s Voorwerp -kaasupilvi. Sen valaisi kvasaari, joka aikoinaan sijaitsi kuvan yläosan galaksissa. Kuva WIYN / William Keel / Anna Manning

Hanny’s Voorwerp -nimellä tunnettu outo kohde on saanut selityksen. Yalen yliopiston tutkimuksen mukaan kyseessä on kvasaarin eli aktiivisen galaksin valaisema kaasupilvi.

Erikoiseksi asian tekee se, että vaikka kvasaarista lähtenyt valo osuu edelleen kaasupilveen, itse valonlähdettä ei enää ole. Koska kaasupilven ja oletetun kvasaarin välimatka on noin 70 000 valovuotta, kvasaarin on täytynyt sammua alle 70 000 vuotta sitten.

Tähän asti on luultu, että kvasaarit himmenevät miljoonien vuosien ajan. Nyt tehty löytö on ensimmäinen havainto kvasaarin nopeasta sammumisesta.

Tutkimus ilmestyy Astrophysical Journal Letters -julkaisussa. (Aiheesta lisää seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehdessä)

Aiheesta lisää Eurekalert (englanniksi)

Avainsanat: Hanny’s Voorwerp, kvasaari, kaasupilvi

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!