Kaksi erilaista kosmista hiukkaskiihdytintä samassa kuvassa

Supermassiivisen mustan aukon purkaussuihku ja kahden galaksijoukon törmäys muodostaa harvinaisen kaksinkertaisen avaruuden hiukkaskiihdyttimen.

"Molempia näyttäviä ilmiöitä on nähty erillään monissa paikoissa", kuvailee tutkimusta johtanut Reinout van Weeren CfA:sta.

"Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun ne nähdään suoraan toisiinsa linkittyneinä samassa järjestelmässä", van Weeren sanoo.

Useita eri aallonpituusalueita yhdistelemällä on luotu oheinen kuva, joka tuo esiin nämä kosmiset hiukkaskiihdyttimet galaksijoukkojen Abell 3411 ja 3412 törmäyksessä.

Sinisellä kuvassa näkyy Chandra-avaruusteleskoopin röntgenalueella kuvaama komeettamaiselta näyttävä kuuma kaasu, joka ympäröi molempia galaksijoukkoja. Joukkojen törmätessä kaasuun muodostuu shokkiaaltoja ja eri joukkojen kaasut tunkeutuvat paikoittain toistensa sisälle.

Punaisella puolestaan näkyy radioaalloilla havaittu paikoittain kiermurteleva kaasuvirtaus. Kaasu on vangittu supermassiivisen mustan aukon pyörimisessään luomaan magneettiseen suppiloon, joka ohjaa ja kiihdyttää sitä suihkuna.

Kohteet sijaitsevat meistä noin kahden miljardin valovuoden etäisyydellä. Molemmat galaksijoukot ovat massoiltaan noin tuhatkertaisia Linnunrataan nähden eli molemmissa on miljoona miljardia Auringon massaa.

Aiheesta lisää CfA (englanniksi)