Jättiläistähdeltä löytyi ennätyksellisen vahva magneettikenttä
Kanadalaiset tähtitieteilijät ovat löytäneet tähden, jonka magneettikenttä on jopa 20 000 kertaa voimakkaampi kuin Auringolla. Havainnot tehtiin HET- ja CFHT-teleskoopeilla. Tulokset julkaistiin uusimmassa Royal Astronomical Societyn lehdessä.
Löydetty tähti kuuluu niin sanottuihin O-tyypin jättiläisiin, ja sillä on massaa 35 Auringon verran. Suuren massansa takia tähti elää vain noin viisi miljoonaa vuotta, kunnes se räjähtää supernovana.
Magneettikentät vaikuttavat merkittävästi tähtien elämään aina niiden syntymästä kuolemaan asti. Nyt havaitun ääritapauksen toivotaan lisäävän ymmärrystä massiivisten tähtien kehityksestä ja siten koko galaksimme evoluutiosta.
"Supernovina räjähtävien massiivisten tähtien kehityksen ymmärtäminen on erittäin tärkeää", selittää tutkimuksessa mukana ollut Anne Pellerin Kanadan Mount Allison -yliopistosta. "Laajemmin tarkasteltuna Aurinko on syntynyt räjähtäneen supernovan jätteistä - näin saimme raudan."
Tutkijoiden mukaan voimakkaan magneettikentän tärkein seuraus on, että se sitoo ja hallitsee tähden tuottamaa tähtituulta erittäin suurilla etäisyyksiltä. Magneettikenttä vaikuttaa myös tähden sisäiseen rakenteeseen sekä luultavasti hidastaa tähden pyörimistä.
Aiheesta lisää McDonald Observatory (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
