Hubble löysi huikean määrän tähtijoukkoja satojen miljoonien valovuosien päästä

Coma-galaksijoukosta on paljastunut yli kaksikymmentätuhatta pallomaista tähtijoukkoa. Niiden avulla tutkijat pystyvät mallintamaan pimeän aineen jakautumista.

Hubble-teleskooppi on tutkinut noin 320 miljoonan valovuoden päässä maapallolta sijaitsevaa Coman galaksijoukkoa. Galaksijoukkoon kuuluu yli 1 000 galaksia, joten kyseessä on erittäin ruuhkainen alue.

Valtavasta etäisyydestä huolimatta avaruusteleskooppi onnistui erottamaan huimat 22 426 pallomaista tähtijoukkoa. Ne ovat jääneet orvoiksi, kun niiden alkuperäiset emogalaksit ovat tehneet lähiohituksia keskenään.

Koska pallomaiset tähtijoukot ovat hyvin paljon pienempiä kuin yksittäiset galaksit, ne sopivat erinomaisesti alueen painovoimakentän kartoittamiseen. Painovoimakarttojen avulla puolestaan pystytään hahmottamaan pimeän aineen jakautumista.

Yksi Hubblen heikkouksista tämän tyyppisissä tutkimuksissa on sen näkökentän kapeus. Siksi galaksijoukon tutkiminen vaati lukuisten eri kuvien työlästä yhdistämistä isoksi mosaiikiksi.

"Yksi tutkimuksemme hienoista puolista on, että se osoittaa miten upeaa tiedettä on mahdollista tehdä Nasan tulevalla WFIRST-teleskoopilla, jolla tulee olemaan paljon Hubblea suurempi näkökenttä", selittää Juan Madrid australian ATNF:stä. 

"WFIRST-teleskoopilla pystymme kuvaamaan koko galaksijoukon kerralla", Madrid toteaa. Tämä sekä infrapunassa että näkyvän valon alueella operoiva kaukoputki laukaistaan näillä näkymin 2020-luvun puolivälissä avaruuteen. 

Aiheesta lisää Hubblesite (englanniksi)