Historian laajin tähtiryöppygalaksien tutkimus valmistui

Euroopan avaruusjärjestön Herschel-avaruusteleskooppi ja Havaijin Keck-observatorio ovat yhdistäneet voimansa etäisten galaksien tutkimisessa. Tuloksena oli kautta aikojen laajin tähtiryöppygalaksien kartoitus.

Tyypillisessä tähtiryöppygalaksissa syntyy uusia tähtiä 100-500 joka vuosi, joissakin jopa useita tuhansia. Esimerkiksi Linnunradassa syntyy nykyisellään keskimäärin yksi Auringon kokoluokan tähti vuosittain. Ei ole täysin varmaa, mikä aiheuttaa tähtien syntyryöpyn. Suosituimpiin hypoteeseihin kuuluvat spiraaligalaksien keskinäiset törmäykset.

Ennen 3,5 metrin peilillä varustettua Herschel-avaruusteleskooppia oli vaikea havaita pölyn piilottamia tähtiryöppygalakseja suurilta etäisyyksitä. Suurin ennen Herscheliä tehty kartoitus käsitteli vain 73 tähtiryöppygalaksia.

Galaksit paikannettiin ja niiden aktiivisuudesta kertova kirkkaus mitattiin infrapunassa havaitsevalla Herschelillä. Keck-observatorion 10-metrisillä maanpäällisillä teleskoopeilla puolestaan mitattiin galaksien tarkat punasiirtymät, joista johdettiin niiden etäisyydet.

Kartoitus keskittyi 1,4 astetta leveälle alueelle taivaalla. Tutkijat paikansivat alueelta 767 aiemmin tuntematonta tähtiryöppygalaksia, joista kaukaisimmista valo oli lähtenyt liikkeelle yli 10 miljardia vuotta sitten.

"Tähtiryöppygalaksit ovat maailmankaikkeuden kirkkaimpia galakseja ja niillä on suuri merkitys tähtien syntyyn kosmisessa skaalassa", kertoi Caitlin Casey Havaijin yliopistosta. "On tärkeää tutkia niitä yksityiskohtaisesti, jotta pystymme ymmärtämään niiden ominaisuuksia."

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)

Aiheesta lisää Keck Observatory (englanniksi)