Hiilinanoputkia voi syntyä avaruudessa luonnostaan - ja nyt laboratoriossa

Hiilinanoputkia voi uuden tutkimuksen mukaan syntyä luonnostaan avaruudessa. Yllättävään tulokseen päädyttiin laboratoriokokeissa, jotka esiteltiin Astrophysical Journal Letters -lehdessä.

Kokeissa onnistuttiin luomaan nanoputkia hiilimonoksidille ja vedylle altistetusta grafiittipölystä. Täysin uutta menetelmässä on, ettei aikaansaannokseen tarvittu esimerkiksi mitään metallisia katalyyttejä.

"Olen ällistynyt tutkimuksen päätelmistä, en pelkästään astrofysiikan vaan myös materiaalitieteen alueella", kommentoi Dick Zare Stanfordin yliopistosta. "Voiko luonto tuntea hiilinanoputkien valmistamiseen uudenlaisen kemian, jota emme ole vielä keksineet?"

Hiilinanoputki on yli 20 kertaa lujempi materiaali kuin erikoisteräs ja puolet kevyempää kuin alumiini. Rakentamisen lisäksi muita mahdollisia sovelluksia sille ovat esimerkiksi uudenlaiset akut, lukuisat elektroniikkalaitteet ja led-lamput.

Hiilinanoputkien ainutlaatuisten ominaisuuksien takia tutkijat ovat jo pitkään etsineet halpoja tekniikoita niiden valmistamiseen.

Ennen laboratoriokokeita nanoputkien syntymahdollisuuksista avaruudessa saatiin viitteitä vuonna 2008. Silloin kolmesta meteoriitista löydettiin nanoputkien isoserkkuja, grafiittikarvoiksi kutsuttuja rakenteita, joiden syntytapaa ei tunnettu.

Löytö antoi Nasan Goddardin avaruuskeskuksen Joseph Nuthille idean kokeesta hiilinanoputkien synnyttämiseksi ilman metallisia katalyyttejä. Itse laboratoriokoe suoritettiin Tohokun yliopistossa Japanissa ja se vastasi sopivia olosuhteita avaruudessa.

Avaruudessa leijuvilla grafiittikarvoilla sinällään voi olla merkitystä tähtitieteelle niiden pitkillä etäisyyksillä absorboiman valon vuoksi.

Lue lisää Nasan sivuilta (englanniksi)