Gammapurkauksen polarisaatio saatiin kuvattua

Gammapurkaukset ovat universumin energeettisimpiä räjähdyksiä, mutta niiden synnyssä on vielä paljon epäselvää. Nyt ensimmäistä kertaa on saatu kuvattua gammapurkauksen polarisaatio. Tämä on askel eteenpäin näiden tapahtumien ymmärtämiseksi.

Polarisaatio saatiin määritettyä gammapurkauksesta, joka havaittiin 14. tammikuuta tänä vuonna. Kun Swift-avaruusteleskooppi oli tehnyt hälytyksen purkauksesta, muutaman tunnin päästä sitä kohti oli jo suunnattu kaksi maanpäällistä teleskooppia.

"Oli onnekasta, että kohteen sijainti taivaalla oli sopiva havaintoihin sekä Chilen ALMAlle että New Mexicon VLA:lle. Molemmat observatoriot vastasivat nopeasti ja sää oli loistava", sanoo Tanmoy Laskar Bathin yliopistosta.

Havainnoista ilmeni, että vain 0,8% purkauksen valosta oli polarisoitunutta. Tämä puolestaan tarkoitti, että suihkun magneettikenttä oli järjestäytynyt pieninä alueina, joista jokainen kattoi vain yhden prosentin purkaussuihkun läpimitasta.

Pienet lukemat vihjaavat, että magneettikenttien osuus gammapurkausten rakenteen muodostumisessa on oletettua vähäisempi. Tämä tieto auttaa kaventamaan purkausten selitysvaihtoehtoja.

Mutta päteekö niukka polarisaatio muihinkin gammapurkauksiin on vielä avoin kysymys, johon tarvitaan lisää havaintoja.

"Me haluamme ymmärtää, miksi jotkin tähdet tuottavat näitä suihkuja kuollessaan ja mikä on se mekanismi joka pitää suihkuja yllä", sanoo Laskar.

Aiheesta lisää Bathin yliopisto (englanniksi)