Galaksijoukkojen törmäys luo luonnollisen hiukkaskiihdyttimen
Kahden valtavan galaksijoukon törmäys luo suurienergistä säteilyä hiukkaskiihdyttimen tavoin, paljastaa Leidenin yliopiston tutkimus.
Havaitun galaksijoukon sokkiaallon pituus osoittautui 100-kertaiseksi oman galaksimme eli Linnunradan läpimittaan verrattuna. Tuore tutkimus on hyväksytty julkaistavaksi arvovaltaisessa Science-lehdessä.
"Nähdessämme ensi kertaa kaarimaisen rakenteen, tiesimme heti löytäneemme jotain erikoista", kertoo Huub Röttger Leidenin yliopistosta.
Löytö tehtiin hollantilaisella radioteleskoopilla, jonka jälkeen kohteeseen käännettiin pian muita radioteleskooppeja ja saatiin tarkempia havaintoja, jotka selittävät säteilyn lähdettä.
Galaksijoukkojen törmäykseen liittyvän säteilyn lähde vaikuttaa olevan niin kutsuttu diffuusi sokkikiihtyvyys, joka muistuttaa hiukkaskiihdyttimien synkrotronisäteilyä. Se on peräisin varattujen hiukkasten joutumisesta kiihtyvyyteen.
Näyttää siltä, että havainto antaa lisävaloa maailmankaikkeuden voimakkaimpaan säteilyyn. Osa näistä kaukaa galaksimme ulkopuolelta tulevista hiukkasista on energialtaan yli miljoonakertaisia Cernin LHC-hiukkastörmäyttimellä aikaansaataviin vastineisiinsa nähden.
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
