Fomalhaut-tähden ympärillä komeetat törmäilevät päivittäin

Eurooppalaiset tutkijat ovat havainneet, että Fomalhaut-tähden ympärillä on menossa todellinen komeettojen romuralli.

Fomalhaut on erittäin nuori tähti, vain muutaman sadan miljoonan vuoden ikäinen. Se on myös kaksi kertaa Aurinkoa massiivisempi. Jo 1980-luvulla havaittiin, että Fomalhautia ympäröi pölykiekko.

Herschel-avaruusteleskoopin uusista kuvista on paljastunut, että kiekon materia on samankaltaista kuin komeetoista irtoava aines. Fomalhautin pitäisi kuitenkin puhdistaa ympäristönsä tällaisesta pölystä melko nopeasti, joten pölyä täytyy syntyä koko ajan lisää.

Tutkijoiden mukaan materiakiekon ylläpitämiseksi kahden 10-kilometrisen komeetan täytyy murskaantua pieniksi pölyhiukkasiksi joka päivä. Jos törmäävät komeetat ovat vain kilometrin kokoisia, niitä pitää tuhoutua 2 000 kappaletta päivässä.

Jotta törmäyksiä voi tapahtua näin paljon, Fomalhautin ympärillä täytyy kappaleiden koosta riippuen olla 260 miljardia-83 biljoonaa komeettaa. Suunnilleen saman verran kappaleita arvellaan olevan oman aurinkokuntamme Oortin pilvessä.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)