Eksokomeetat ovat yhtä yleisiä kuin eksoplaneetat

Tutkijat ovat löytäneet komeettakandidaatteja kuuden kaukaisen tähden ympäriltä. Havainnot viittaavat siihen, että komeetat ovat yleisiä myös muissa aurinkokunnissa.

Tätä ennen tunnettiin vain neljä vierasta tähteä, joilla on komeettoja. Yhdysvaltalainen tutkijaryhmä esitteli uudet tuloksensa tällä viikolla American Astronomical Societyn kokouksessa Kaliforniassa.

"Tämä on eräänlainen puuttuva linkki nykyisissä planeettojen muodostumisteorioissa", kertoo Barry Welsh Kalifornian yliopistosta. "Näemme lukuisten tähtien ympärillä pölyisiä kiekkoja, joiden arvellaan olevan planeettojen syntymateriaalia, ja näemme planeettoja. Emme silti näe juurikaan väliportaita, eli asteroidien kaltaisia planeettadesimaaleja ja komeettoja."

Komeetat ovat tyypillisesti halkaisijaltaan 5-20 kilometrin kokoisia lumipalloja. Näin pienien kohteiden havaitseminen valovuosien päästä on yleensä mahdoton tehtävä. Ajoittain komeetat kuitenkin joutuvat heitetyiksi pois radoiltaan kohti emotähteä. Kuumuuden takia höyrystyvä komeetta jättää jälkensä emotähden lähettämän valon spektriin.

"Nyt arvelemme, että olemme napanneet ne. Eksokomeetat ovat yleisempiä ja helpommin havaittavissa kuin tähän asti on luultu", Welsh iloitsee.

Aiheesta lisää Space.com (englanniksi)