Avaruudesta löytyi ylimäärin helium-3-kaasua

Tähtitietelijät ovat havainneet avaruudesta merkkejä suuresta helium-3-kaasun pitoisuudesta. Löytö tehtiin 4 000 valovuoden päässä sijaitsevasta planetaarisesta sumusta.

Havaittu kaasumäärä oli yllättävä. Helium-3:a oli moninkertaisesti siihen nähden, mitä tutkimuksen tehneen kansainvälisen tiimin mallit ennustivat. Jos kaikki tähdet tuottaisivat sitä samassa määrin, universumissa pitäisi olla helium-3:a uskottua runsaammin. Tähti on kuitenkin saattanut olla poikkeustapaus, jota mallinnus ei kyennyt huomioimaan.

Jotta asiaan saataisiin selvyyttä, tutkijat toivovat havaintoja muista planetaarisista sumuista. Tähän vaaditaan suuria teleskooppeja. Nyt käytettiin Espanjassa sijaitsevaa Nasan 70-metristä radioteleskooppia. Jatkossa havaintoja olisi hyvä tehdä Australiaan ja Etelä-Afrikkaan rakenteilla olevalla Square Kilometre Array -teleskoopilla.

Helium-3 on heliumin harvinainen muoto, joka sisältää kahden protonin lisäksi vain yhden neutronin. Sitä muodostuu massaltaan kevyissä tähdissä, kuten esimerkiksi Auringossa. Helium-3 vapautuu avaruuteen, kun tähti elämänsä myöhemmissä vaiheissa puhaltaa ulommat kerroksensa ympärilleen planetaariseksi sumuksi.

Maan päällä helium-3:lle on käyttöä keuhkokuvauksissa ja kylmälaboratorioiden pakastimissa. Sen uskotaan sopivan myös polttoaineeksi fuusioreaktoreihin. Helium-3:n pitoisuudet maapallolla ovat hyvin vähäisiä. Tämän vuoksi sitä ollaan kiinnostuneita kaivamaan Kuusta, jossa sitä uskotaan esiintyvän runsaammin kuin Maassa.

Aiheesta lisää phys.org (englanniksi)