Avaruudesta löytyi nurinkurinen planetaarinen sumu

Tutkijat ovat löytäneet planetaarisen sumun, jollaista ei ole ajateltu voivan olla olemassa. Sumussa materian ionisoituminen on päinvastainen totuttuun nähden.

Kooltaan pienemmän puoleiset tähdet  kuten Aurinkomme puhaltavat vanhoina ympärilleen kaasusta ja pölystä koostuvan planetaarisen sumun. Tällaiset sumut ovat ionisoituneita eli koostuvat sähköisesti varautuneista hiukkasista.

Sumujen ionisoituminen vähenee ulko-osia kohti. Sisimpänä on vahvasti ionisoitunutta heliumia, seuraavaksi vähemmän ionisoitunutta happea ja uloimpana sekoitus tuskin lainkaan ionisoitunutta happea ja heliumia.

Nyt astronomit ovat yllättäen havainneet planetaarisen sumun, jossa järjestys poikkeaa totutusta. Sumun uloin kerros on kaikkein ionisoitunein. Ennen löytöä tutkijat olivat ajatelleet, että tällaisen nurinpäin olevan sumun muodostuminen olisi mahdotonta.

Selityksenä tutkijat ehdottavat, että kun sumun synnyttänyt tähti ikääntyi ja kutistui valkoiseksi kääpiöksi, se päästi viimeisen rykäisyn. Tämä räjähdys lähetti ainetta sumun läpi. Seurauksena syntynyt sokkiaalto ionisoi kaasun sumun uloimmalla alueella.

Sumun sisemmissä osissa ionisoitumista ei tapahtunut, koska aalto oli silloin vielä liian kuuma siihen.

Aiheesta lisää phys.org (englanniksi)