Venäjä suunnittelee omaa avaruusasemaa

Venäjän avaruusjärjestön johtaja Oleg Ostapenko on valottanut maansa avaruusstrategiaa seuraaville vuosille. Suurin hanke on Kansallinen avaruusasema, joka sijoitettaisiin Kansainvälistä avaruusasemaa (ISS) korkeammalle radalle. Sitä saatettaisiin hyödyntää Venäjän tulevassa kuuohjelmassa.

Puheet omasta avaruusasemasta liittyvät osittain Vladimir Putinin väläyttämään mahdollisuuteen vetäytyä ISS-hankkeesta Ukrainan kriisin seurauksena. Uuden avaruusaseman rakentaminen alkaisi aikaisintaan vuonna 2017.

Osana maan avaruusstrategiaa suunnitellaan myös superraskaan kantoraketin kehittämistä. Nykyinen Proton-kantoraketti voi viedä matalalle radalle noin 20 tonnin kuorman. Suerraketti voisi nostaa pienimmässäkin versiossaan 80 tonnia matalalle radalle. Se olisi samaa kokoluokkaa kuin Nasan kehitteillä oleva SLS-kantoraketti.

Venäjä on perinteisesti esittänyt kunnianhimoisia suunnitelmia avaruustoiminnan uudistamiseksi lähes joka vuosi. Toistaiseksi Putinin hallinnon prioriteettina on ollut ydinohjusten kehitystyö sekä niiden tarvitseman Glonass-satelliittipaikannusjärjestelmän saattaminen valmiiksi.

Suurin osa esitellyistä projekteista on toistaiseksi jäänyt vain haaveeksi ja nykyisen talousahdingon tilanteessa on vaikea uskoa suuriin investointeihin siviilipuolen avaruusprojekteihin.

Vetäytyminen kokonaan ISS-toiminnasta vaikuttaa tällä hetkellä hyvin epätodennäköiseltä. Sen sijaan Venäjä saattaisi kohdistaa uusia investointejaan ja uusia moduuleja omaan pieneen avaruusasemaan, mikäli maan talous sen sallii tulevina vuosina. Nykyisellään Venäjän avaruusbudjetti on noin 2 miljardia euroa vuosittain.

Aiheesta lisää Sputnik News (englanniksi)