Uusi avaruusturismiyritys tarjoaa lentoja avaruuden rajoille stratosfääripallon kyydissä

Vasta noin 20 ihmistä on matkannut stratosfääripallon kyydissä vähintään 30 kilometrin korkeuteen. Yhdysvaltalainen Space Perspective alkaa tarjota tällaisia elämyksiä ensi vuonna.

"Yhdysvaltojen paluu omiin miehitettyihin lentoihin pari viikkoa sitten on saanut ihmiset kiinnostuneemmiksi avaruusmatkailusta", sanoo Taber MacCallum Space Perspectivestä.

Yhtiö alkaa myydä matkalippuja paineistettuun kapseliin, jonka jalkapallokentän kokoinen pallo nostaa korkealle ilmakehään. Yhdelle lennolle mahtuu kahdeksan matkustajaa.

Tavoitteena on mahdollistaa miellyttävä elämys äärikokemusta hakeville turisteille.

Lento kestää noin kuusi tuntia, joista kaksi tuntia vietetään yli 30 kilometrissä. Laskeutumista varten pallosta vähennetään kaasua ja kapseli laskeutuu lopuksi mereen, josta se nostetaan laivan kyytiin.

"Olemme sitoutuneet muuttamaan tavan, jolla ihmiset pääsevät avaruuteen sekä tekemään tutkimusta auttamaan elämää maanpinnalla ja vaikuttamaan siihen, miten suhtaudumme planeettaamme", kertoo Jane Poynter, joka perusti yhtiön MacCallumin kanssa.

Yhtiön tähtäimessä on aloittaa lennot ensi vuoden aikana Floridasta. Tavoitteena on myöhemmin laajentaa myös Havaijille ja Alaskaan.

Hintaa matkalipulle kertyy tiettävästi noin 110 000 euroa. Lentojen toteutuminen riippunee paljon siitä, saadaanko maksavia asiakkaita tarpeeksi.

Avaruuden virallinen raja on määritelty sataan kilometriin, joten 30 kilometrin korkeus jää siitä vielä kauaksi. Kuitenkin olosuhteet 30 kilometrissä ovat pitkälti saman tyyppiset kuin oikeassa avaruudessa ja siksi puhutaan usein "avaruuden rajoilla" olemisesta.

Aiheesta lisää Space Perspective (englanniksi)