Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Sukkula saattaa lentää vielä 2015

01.09.2008Mikko Suominen
Avaruussukkula Atlantiksen on nykysuunnitelman mukaan määrä lentää enää kolme kertaa, mutta Nasa harkitsee käytön jatkamista vuoteen 2015 asti. Sukkulat on suunniteltu kestämään 100 lentokertaa, joista Atlantis on tähän mennessä lentänyt 28. Kuva Nasa

Nasan julkiseksi vuotaneen muistion mukaan avaruusjärjestö pohtii mahdollisuuksia jatkaa avaruussukkulalentoja vuoteen 2015 asti. Nykyisen suunnitelman mukaan sukkulan on määrä lentää viimeisen kerran 2010.

Muistiossa todetaan, että miehitettyjen lentojen tulisi jatkua tasaisesti uuden aluksen lentokuntoon saamiseen asti. Tätä ei voida tehdä virallisessa ohjelmassa olevien 10 lennon aikataulun venyttämisellä, koska se haittaisi avaruusaseman rakennustöitä. Toisaalta kaikkia kolmea sukkulaa ei välttämättä tarvitsisi enää pitää käyttökunnossa.

Syy ohjelman uudelleen arviointiin lienee lähinnä Georgian kriisi, jonka seurauksena Yhdysvallat ei halua olla riippuvainen yksinomaan Venäjästä avaruusasemalennoilla. Virallisen nykysuunnitelman mukaan sukkulalentojen lopettamisen jälkeen Nasan miehitettyihin lentoihin jäisi 4 vuoden tauko ennen kuin seuraavan sukupolven Orion-alus lentäisi syksyllä 2014.

Virallinen ehdotus mahdollisista ylimääräisistä lennoista tehtäneen aikaisintaan tämän vuoden lopussa. Sen toteuttamiseksi Nasa tarvitsisi lisärahoitusta Yhdysvaltojen hallinnolta.

Nasan sukkulasivut (englanniksi)
Lista tehdyistä ja suunnitelluista sukkulalennoista (englanniksi)

Avainsanat: avaruussukkula, Orion, Constellation

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!