Sähkökatko keskeytti hetkeksi avaruuskävelyn

Kansainvälisellä avaruusasemalla koettiin maanantaina yllätys, kun sähkökatko keskeytti avaruuskävelyn. Syynä oli avaruusaseman päähallintatietokoneen äkillinen kaatuminen. Avaruuskävelyä oli tuolloin kestänyt jo kaksi tuntia.

Varatietokone käynnistyi nopeasti, mutta sähkökatko jätti osan laitteista ilman virtaa, esimerkiksi avaruuskävelyn seurantaan käytetyn kameran. Katkon alettua työt keskeytettiin välittömästi ja astronautit saivat odotella paikoillaan, kunnes kamera saatiin toimimaan. Kamera on välttämätön avaruuskävelyn valvonnassa ja robottikäsivarren ohjaamisessa.

Parikymmentä minuuttia katkon jälkeen kaikki toimi taas normaalisti, vaikkakin varatietokoneen ohjauksessa. Koko aseman sähköt eivät katkenneet eikä tapahtumasta tiettävästi ollut varsinaista vaaraa astronauteille.

Atlantis-sukkulan lennon neljäntenä päivänä tehdyllä avaruuskävelyllä asennettiin uusi tiedonsiirtoantenni avaruusaseman selkärankana toimivaan puomiin. Tämän ohella lisättiin laitteita Dextre-robottikäsivarteen ja valmisteltiin akkujen irrottamista. Yhteensä työ venyi lähes tunnilla suunnitellusta 6,5 tunnista.

Avaruuskävelyt jatkuvat keskiviikkona ja perjantaina. Niiden päätavoitteena on yhteensä kuuden akun vaihtaminen avaruusasemaan.

Aiheesta Nasan sivuilla (englanniksi)