Putin: Venäjä rakentaa oman avaruusaseman

"Vuoteen 2023 mennessä aiomme rakentaa oman avaruusaseman kiertoradalle", Vladimir Putin sanoi kansalaisten kyselyohjelmassa torstaina. "Tämä on kaukaista tulevaisuutta, mutta samalla välttämätöntä kansantaloutemme kannalta."

Venäjä ja Yhdysvallat ovat hiljattain sopineet pitävänsä Kansainvälisen avaruusaseman toiminnassa ainakin vuoteen 2024 asti. Tämän jälkeen yhteistyö on kuitenkin epävarmaa kiristyneiden valtioiden välisten suhteiden takia.

"Käytämme Kansainvälistä avaruusasemaa aktiivisesti tieteen ja talouden tarpeisiin, mutta asemalta näkyy vain 5 prosenttia Venäjästä", Putin selitti päätöksen taustoista. "Valtiolliselta asemalta voisimme nähdä koko suuren maamme alueen."

Ukrainan kriisin vuoksi Yhdysvallat lopetti vuosi sitten suurimman osan avaruuteen liittyvästä yhteistoiminnastaan Venäjän kanssa. Ainoana poikkeuksena oli Kansainväliseen avaruusasema liittyvä työskentely.

Myös Kiina suunnittelee rakentavansa miehitetyn avaruusaseman vuoteen 2023 mennessä. Kiinalla olisi kiinnostusta osallistua myös Kansainvälisen avaruusaseman toimintaan, mutta Yhdysvaltain nykyinen lainsäädäntö estää kaiken yhteistyön.

Aiheesta lisää phys.org (englanniksi)