Perjantaina koittaa Atlantiksen viimeinen matka
Nasa valmistelee parhaillaan Atlantis-sukkulaa sen viimeiselle lennolle. Atlantis on määrä laukaista matkaan kohti Kansainvälistä avaruusasemaa perjantaina kello 21.20 Suomen aikaa. Kyseessä on samalla kolmanneksi viimeinen suunniteltu sukkulalento.
Kuusihenkinen miehistö vie mukanaan avaruusasemalle 8-tonnisen venäläisen minitutkimusmoduulin. Se sijoitetaan Zarja-moduulin alapuolelle. Siellä se tuo käyttöön uuden telakointiportin Sojuz- ja Progress-aluksille. Lennolla tehdään kolme avaruuskävelyä, joilla lähinnä vaihdetaan aseman akustot.
Atlantis lensi ensimmäisen kerran lokakuussa vuonna 1985 ja tämä on sen 32. lento. Alkujaan sukkulat suunniteltiin sataa lentoa varten, mutta Columbia-sukkulan onnettomuuden jälkeen ne päätettiin siirtää eläkkeelle Kansainvälisen avaruusaseman valmistuttua.
Osa Yhdysvaltain poliitikoista haluaisi jatkaa sukkulalentoja, koska maalla ei tule pitkään aikaan olemaan omaa miehitettyjen lentojen alusta mikäli sukkuloista luovutaan. Näillä näkymin viimeiset lennot ovat kuitenkin vuorossa tämän vuoden syyskuussa ja marraskuussa.
Nasan sukkulasivut (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
