
Uuteen neljän kuukauden mittaiseen marslentosimulaatioon haetaan osallistujia.
Valittavan kuuden hengen miehistön on määrä simuloida erityisesti pitkien avaruuslentojen ruokavalion vaikutuksia. Havaijin pääsaaren laavakentille sijoittuvan kokeen järjestävät yhteistyössä Cornellin ja Havaijin yliopistot.
"Koe tutkii ruuan valmistusta, yksipuolisen ruokavalion vaikutuksia sekä hajuaistin toimintaa", kerrotaan Havaijin yliopiston sivuilla. "Lisäksi tutkitaan eristyksissä olevaa yhteisöä, joka muistuttaa astronauttijoukkoa pitkällä avaruuslennolla."
Moskovassa viime vuonna päättyneessä 520 vuorokautta Mars500-kokeessa osanottajat joutuivat olemaan eristyksissä moduuleissa. Havaijilla testiryhmälle on sen sijaan luvassa jaloittelua ja työskentelyä ulkosalla sovelletut astronauttipuvut päällä.
Hakijoilta edellytetään 21-65 vuoden ikää, yliopistotutkintoa luonnontieteiden tai tekniikan alalla, sujuvaa englanninkielen taitoa sekä hyvää yleiskuntoa ja terveyttä. Sivustolla painotetaan myös valmiutta syödä monenlaisia ruokia.
Kokeen hakuaika päättyy helmikuun lopussa. Valituille pidetään koulutusta tämän vuoden aikana ja itse koe alkaa ensi vuonna.
Aiheesta lisää Havaijin yliopisto (englanniksi)
Hakijoiden vaatimukset (englanniksi)
Avainsanat: Mars-lento, simulaatio, Havaiji, Mars500


