Uutiset

Tulosta sivu

Kuupölystä saadaan vettä mikroaalloilla

13.10.2009Mikko Suominen
Apollo 12 -lennolla ollut Alan Bean pitelee kädessään kuupölyllä täytettyä termospulloa. Kuva Nasa

Nasa pitää mikroaaltoja kätevimpänä tapana erottaa vettä jääpitoisesta kuupölystä. Marshallin avaruuslentokeskuksessa tehtävä tutkimus sai pontta havainnoista jääpitoisesta pintapölystä Kuun napa-alueilla.

"Uskomme pystyvämme käyttämään mikroaaltokuumennusta Kuun ikiroutakerroksen sublimoitumiseen - eli vesihöyryksi muuttamiseen", selostaa Ed Ethridge. "Vesihöyry voidaan kerätä ja muuttaa nestemäiseksi vedeksi. Parasta on, että mikroaaltoerotus voidaan tehdä paikanpäällä eikä se tarvitse kaivamistakaan."

Testeissä yksinkertainenkin laitteisto on riittänyt noin 95 prosentin hyötysuhteeseen veden erotuksessa. Kuun pinnalla mikroaaltolähde voisi olla liikutettava, mutta lämmitettävä alue pitäisi jotenkin peittää.

Kuun jäähän liittyy vielä paljon kysymyksiä. Etenkin sen esiintymissyvyys askarruttaa, sillä intialaisluotain Chandrayaan-1 tutki ainoastaan pintahiekkaa parin millimetrin syvyydeltä Kuun napa-alueilla. Lunar Prospector ja Clementine -luotainten kartoitusten mukaan vesijäätä voisi olla erotettavissa jopa 20 litraa kuutiometrissä kuupölyä.

Veden löytäminen Kuusta olisi tärkeää, sillä sitä voitaisiin käyttää sekä rakettipolttoaineen valmistamiseen että astronauttien tarpeisiin. Nykytekniikalla vesilitran vieminen Maasta Kuun pinnalle maksaa lähes 100 000 euroa.

Lue lisää Nasan sivuilta (englanniksi)

Avainsanat: Kuu, kuupöly, Ed Ethridge