Iran suunnittelee lähettävänsä ihmisen avaruuteen

Iranin valtion television mukaan maa lähettää apinan yksisuuntaiselle avaruusmatkalle vielä tänä vuonna. Apinan jälkeen Iranin tavoitteena on lähettää ihminen avaruuteen viimeistään vuonna 2019.

Tähän mennessä Iran on laukaissut vasta kaksi omaa satelliittia Maata kiertävälle radalle. Näistä viimeisin oli kesäkuun 15. päivä lähetetty 15 kilogramman painoinen Rasad-1.

Nykysaavutuksiin verrattuna Iranin suunnitelmat ovat siis erittäin kunnianhimoisia. Maa on kuitenkin panostanut paljon avaruusohjelmaansa tavotteidensa saavuttamiseksi.

Useammat muut maat ovat kyseenalaistaneet Iranin avaruusohjelman todellisen tarkoituksen, sillä samaa rakettiteknologiaa voi helposti käyttää myös sotilassovelluksissa.

Aiheesta lisää PressTV (englanniksi)