Uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA
Tulosta sivu

Fuglesangin viides avaruuskävely päättyi

06.09.2009Sakari Nummila
Christer Fuglesang aloittamassa STS-128-lennon kolmatta ja viimeistä avaruuskävelyä. Kuva Nasa TV

Kansainvälisellä avaruusasemalla on saatu onnellisesti päätökseen kolmas ja viimeinen  STS-128-lennon avaruuskävely.

Ruotsalaiselle Christer Fuglesangille kyseessä oli jo viides työskentelyrupeama aseman ulkopuolella. Näin hänestä tuli ensimmäinen Yhdysvaltojen ja Venäjän ulkopuolinen astronautti, joka on tehnyt viisi avaruuskävelyä. Yhteensä Fuglesang on viettänyt avaruuskävelyillä aikaa 32 tuntia.

Aiemmin tällä viikolla suuri avaruusromu uhkasi Kansainvälisen avaruusaseman turvallisuutta. Kyseessä oli vanha Ariane 5 -raketin palanen. Avaruusromu kulki lopulta 1,5 kilometrin päästä, joten moottoreita ei tarvinnut käynnistää aseman siirtämiseksi turvallisemmalle korkeudelle.

Discovery-avaruussukkulan on tarkoitus irrottautua asemasta tiistaina. STS-128-lento on 30. avaruussukkulalento Kansainväliselle avaruusasemalle ja 159. Yhdysvaltain miehitetty avaruuslento.

Aiheesta lisää Nasan sivuilla (englanniksi)

Avainsanat: Fuglesang, STS-128, Discovery

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!