Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

ESAn astronauttivalinta etenee

25.09.2008Mikko Suominen
Euroopan avaruusjärjestölla on nykyään kahdeksan aktiivipalveluksessa olevaa astronauttia. Kuva ESA / J-L.Atteleyn

Euroopan avaruusjärjestön uusien astronauttien valinta on edennyt toiseen vaiheeseensa. Lähes 10 000 hakijasta on nyt seulottu 192 lupaavinta kandidaattia.

Elokuun lopussa hakijoilta testattiin muistia, psykomotoriikkaa, useiden tehtävien samanaikaista hallintaa sekä visuaalista hahmottamista. Niiden perusteella jatkoon päässeet matkustavat kuluvan syksyn aikana Saksan Kölniin psykologisiin kokeisiin.

80 psykologisesti sopivinta astronauttikandidaattia pääsevät perusteelliseen lääketieteelliseen kartoitukseen. Lopullinen neljän astronautin valinta suoritetaan haastattelujen kautta 40 finalistista ensi keväänä.

ESA ei ole julkistanut nyt valittujen 192 kandidaatin kansallisuuksia. Alun perin Suomen kansalaisia haki koulutukseen 341.

Uusien astronauttien koulutus alkaa ensi kesänä ESAn astronauttikeskuksessa Kölnissä.

Lue lisää ESAn sivuilta (englanniksi)

Avainsanat: astronautit, ISS

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!