Ensimmäinen avaruuskävelijä Aleksei Leonov kuoli 85-vuotiaana

Venäjän avaruusjärjestö Roskosmos tiedottaa kosmonautti Aleksei Leonovin kuolleen 85-vuotiaana 11. lokakuuta. Ensimmäisen avaruuskävelyn tehnyttä Leonovia voi pitää Juri Gagarinin jälkeen tunnetuimpana kosmonauttina.

"Aleksei Leonovin elämä oli todellinen legenda", totesi Venäjän avaruusjärjestön johtaja Dimitri Rogozin suruviestissään.

"Hän oli ensimmäisen kosmonauttiryhmän jäsen, ensimmäinen avaruudessa kävellyt ihminen ja hänen nimensä linkittyy ensimmäiseen kansainväliseen telakointiin avaruudessa Sojuz-Apollo-lennolla, josta tuli perusta kansainväliselle yhteistyölle avaruudessa", Rogozin jatkoi. 

Etenkin Leonovin ensimmäinen avaruuslento Voshod 2:n kyydissä vuonna 1965 oli melkoinen seikkailu. Kaksitoista minuuttia kestäneen avaruuskävelyn tekemisen jälkeen hänen oli vaikea mahtua takaisin kapseliin.

Leonov ratkaisi hengenvaarallisen tilanteen laskemalla painetta pois puvustaan. Näin hän samalla otti riskin tajunnan menettämisestä.

Koettelemukset eivät loppuneet tähän. Lennon laskeutumisessa sattui tekninen vika, jonka vuoksi Leonov ja Pavel Beljajev päätyivät kauas suunnitellusta laskeutumispaikasta. He joutuivat viettämään kaksi yötä keskellä metsää ennen kuin heidät saatiin kuljetettua pois.

"Erinomaisena taiteilijana ja suurena tarinankertojana Aleksei Leonov teki paljon työtä nuorten kanssa. Hän suoritti suuren työn avaruuslentojen ja avaruustutkimuksen popularisoinnin parissa", Rogozin sanoi.

Leonov oli vielä eläkkeelläkin mukana avaruustoiminnassa ja hän kävi usein seuraamassa laukaisuja Baikonurista. 80-vuotiaana Leonov antoi Nasalle videohaastattelun, joka on katsottavissa Nasan sivuilla. (Aiheesta lisää Tähdet ja avaruus 8/2019)