Dragon-laukaisu lykkääntyi – uusi yritys lauantaina

Huono sää Floridan Cape Kennedyssä johti miehitetyn Dragon-aluksen laukaisun perumiseen keskiviikkoiltana. Seuraava yritys on lauantaina kello 22.22 Suomen aikaa.

Laukaisuyrityksen peruuttamiseen päädyttiin noin 15 minuuttia ennen H-hetkeä, kun kaikki oli tekniikan osalta valmista.

Vallinnut sää rikkoi useaa laukaisun kriteeriä. Paikallisen sääennusteen mukaan 10 minuuttia suunnitellun laukaisuhetken jälkeen sää olisi ollut sopiva, mutta Kansainvälisen avaruusaseman tavoittamiseksi laukaisu oli mahdollinen vain yhdellä hetkellä.

Astronautit Robert Behnken ja Douglas Hurley joutuivat odottamaan aluksessa päätöksen jälkeen 40 minuuttia, että Falcon 9:n tankit tyhjennettiin. Koko sen ajan Dragon oli edelleen valmiudessa hätäkeskeytykseen, jossa alus olisi irrottautunut ja vienyt miehistön turvaan rakettimoottoriensa avulla esimerkiksi tulipalon sattuessa laukaisualustalla.

Tankkien tyhjennyksen jälkeen kesti vielä lähes tunnin, ennen kuin kaikki oli valmista astronauttien poistumiseen. Henkilökunta auttoi astronautit laukaisualustalta ja kuljetti heidät lepotiloihinsa, joissa he jatkavat karanteeniaan.

"Meillä oli etukäteen määritellyt parametrit, ja teimme oikean ratkaisun. Kenenkään ei tulisi tuntea paineita. Mikäli emme ole valmiita, emme yksinkertaisesti laukaise. Vain parin päivän kuluttua yritämme uudestaan", kommentoi Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine lopuksi.

Jokaisella laukaisupaikalla on hyvät ja huonot puolensa puolensa. Floridan huonoin puoli on oikukas sää. Hyviin puoliin kuuluu mahdollisuus laukaista meren ylle laajalle sektorille idän puolelle, johon laukaisut yleensä tehdään Maan pyörimisliikkeen hyödyntämiseksi.

Keskiviikkoiltana voimassa oleva sääennuste lauantaille sallii laukaisun 60 prosentin todennäköisyydellä.

Lauantain laukaisuyritystä voi seurata suorana Nasa TV:n kautta. Jo keskiviikkona kuitenkin ilmeni, että suuri katsojien määrä ylikuormitti videolähetyksen ajoittain.