Dragon-alus tähtää avaruusasemalle tänään ja Marsiin 2018
Nasa ja SpaceX-yhtiö valmistautuvat Dragon-rahtialuksen laukaisemiseen Kansainväliselle avaruusasemalle.
Avaruusasemalennon on määrä alkaa tänään perjantaina kello 17.10 Suomen aikaa. Aluksen rahtina on 677 kiloa varusteita. Laukaisua voi seurata suorana lähetyksenä Nasa TV:n kautta.
Alus on määrä napata kiinni aseman robottikäsivarrella sunnuntaina. Rahdin purkamisen ja paluutavaran pakkaamisen jälkeen sen on tarkoitus laskeutua 25. maaliskuuta.
Avaruuden halpalentoyhtiönä tunnettu SpaceX on lennättänyt Dragonia onnistuneesti jo kolme kertaa Falcon 9 -kantoraketillaan. Ensilennollaan alusmalli lensi kaksi kierrosta Maan ympäri joulukuussa 2010. Touko- ja lokakuussa 2012 se kävi Kansainvälisellä avaruusasemalla. Nasa rahoittaa aluksen miehitetyn version kehittämistä 330 miljoonalla eurolla.
Avaruusturisti Dennis Tito haaveilee SpaceX-yhtiön rakentaman ja Nasan tukeman alusmallin käyttämisestä Marsin ohilentoon vuonna 2018.
Titon johtama Inspiration Mars -säätiö julkisti keskiviikkona suunnitelman ensimmäisestä miehitetystä Mars-lennosta. Suunnitelman mukaan astronauttipariskunta laukaistaisiin matkaan vuonna 2018 ja alus ohittaisi Marsin noin 160 kilometrin etäisyydeltä. Paluu Maahan tapahtuisi seuraavana vuonna.
Lennon suunnitteluryhmä laskelmoi, että lennossa voitaisiin käyttää muunneltua Dragon-alusta. Falcon Heavy -kantoraketilla laukaistaisiin nelitonninen alus sekä kuusi tonnia rahtia.
Rahtilennosta lisää Nasa (englanniksi)
Mars-suunnitelmasta lisää Inspiration Mars (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
