Dragon-alus laskeutuu ensimmäistä kertaa miehitettynä

SpaceX-yhtiön aluksen ensimmäinen miehitetty lento lähestyy loppuaan. Dragon 2 -alusta valmistellaan paluuseen sunnuntai-iltana.

Aluksen on määrä irrottautua avaruusasemasta kello 2.34 sunnuntaina aamuyöllä Suomen aikaa ja laskeutua mereen noin kello 21.42 sunnuntaina.

Nasa ei vielä ole valinnut tarkkaa paikkaa, jonne laskeutumista tähdätään.

Trooppinen myrsky Isaias on parhaillaan lähestymässä Floridan niemimaata. Säätilanteen mukaan tarjolla on useita vaihtoehtoja molemmin puolin niemimaata. 

Alus laskeutuu mereen laskuvarjojensa varassa ja se poimitaan SpaceX:n laivan kyytiin. Astronautit on tarkoitus kuljettaa laivalta helikopterin kyydissä maihin ja tuoda lentokoneella Houstoniin.

Dragon nousi matkaan 30.5. Tuolloin ei vielä oltu varmoja, miten kauan oleskelu ISS:llä kestäisi. Miehistö valmistautui 1-4 kuukauden oleskeluun.

Mikäli kaikki menee laskeutumisessakin hyvin, Nasa virallisesti sertifioi Dragon 2:n käyttökelpoiseksi miehitetyksi alukseksi.

Tällöin odotettavissa on neljän hengen lentoja. SpaceX:n mukaan alukseen mahtuisi jopa 7 matkustajaa, mutta Nasa haluaa käyttää tukevampia istuimia, jotka vievät enemmän tilaa. 

Seuraavan kerran Dragonin suunnitellaan lentävän syyskuun loppupuoliskolla. Tuolloin kyytiin nousee kolme amerikkalaisastronauttia ja yksi japanilainen. Sitä seuraavaa lentoa hahmotellaan ensi vuoden helmikuulle.

Dragonin rinnalla Nasa on rahoittanut Boeingin Starlinerin kehitystä. Starliner osittain epäonnistui viime vuoden lopun miehittämättömällä lennollaan. Alus ei päässyt nousemaan Kansainvälisen avaruusaseman korkeuteen.

Testilento aiotaan uusia tämän vuoden lopussa ja Starlinerin ensimmäinen miehitetty lento koittaa aikaisintaan ensi vuoden huhtikuussa.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)