Blue Originin kapselialus lensi hätämoottoreillaan 700 metrin korkeuteen
Blue Origin -yhtiö testasi avaruusaluksensa hätämoottoreita onnistuneesti viime perjantaina.
Miehittämätön kapseli nousi 700 metrin korkeuteen ja palasi maanpinnalle turvallisesti laskuvarjolla. Testi jäljitteli hätätilannetta, jossa miehistö pitää pelastaa kapselissaan pois laukaisualustalta.
Testissä käytetty New Shepard -alus on tarkoitettu miehitettyihin avaruushyppyihin eli lennoille, jotka eivät ulotu kiertoradalle. Yhtiö on aiemmin lennättänyt testialusta miehittämättömänä korkeimmillaan 14 kilometriin. Vuoden 2011 elokuun lento kuitenkin epäonnistui ja siinä käytetty alus tuhoutui.
"Ensimmäinen miehistökapselimme testi on suuri askel kohti turvallista ja halpaa avaruusmatkailua", hehkutti yhtiön perustaja Jeff Bezos. "Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman Nasan apua ja tiimimme on tehnyt kovaa työtä järjestelmän suunnittelussa, rakentamisessa ja testin suorituksessa."
Lokakuun alussa Blue Origin osoitti BE-3-rakettimoottorinsa toimivuuden täydessä 440 000 Newtonin työntötehossa. Moottoria on määrä käyttää myöhemmin kiertoratalentoihin.
Blue Origin on saanut Nasalta yhteensä 20 miljoonaa euroa rahoitusta aluksensa kehittämiseen. Viimeisessä, tämän vuoden elokuun erässä hanke ei kuitenkaan saanut lisärahaa. Muut Nasan rahoittamat sukkulan korvaavien alusmallien kehittäjät ovat Boeing, SpaceX ja Sierra Nevada Corporation.
Aiheesta lisää Blue Origin (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
