Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Uusimmat havainnot

Keskustelu

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Satelliitit ohjaavat porojen laiduntamista

04.04.2009Sakari Nummila
Kuva Sven Skaltje

Tällä viikolla Kautokeinossa järjestetyssä poronkasvattajien maailmankokouksessa esiteltiin, miten poronkasvattajat voivat hyödyntää lumikarttoja. Satelliittien avulla laaditut kartat auttavat päätöksentekoa porojen laiduntamisalueista ja helpottavat vaellusreittien ennustamista.

"Porot syövät lumen alla olevaa jäkälää, joten koko polaarialueen kattava tieto lumen määrästä ja laadusta on yhä tärkeämpää", uskoo Kansainvälisen poronkasvatuskeskuksen johtaja Anders Oskal. Oskalin mukaan ilmastonmuutoksen ja lämpötilan nousun takia hyvälaatuisen lumen sijaan jää tai jäinen lumi saattaa yhä laajemmilla alueilla peittää maata. Porot eivät pysty kaivamaan ruokaa jään läpi.

Suomessa lumikarttoja tuotetaan lähes päivittäin Suomen Ympäristökeskuksessa. Lumen sulamisen seuranta on tärkeää paitsi porokasvatuksen ja tulvien vuoksi, myös vesivoimatalouden optimoinnin ja vesien säännöstelyn kannalta.

Aiheesta lisää ESAn suomenkielisillä sivuilla

Avainsanat: Anders Oskal, kaukokartoitus

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansiTilaa lehti!