Tähdet ja avaruus -lehden uutiset

Tuoreimpia uutisia

Uutiskategoriat

Uutisarkisto

Keskustelu

Uutishaku
   

avainsanoista

  

koko tekstistä

Tähdet ja avaruus -lehti

Humalistonkatu 1
00250 Helsinki

Tähtitieteellinen yhdistys URSA

Nasa koosti videon satelliittien havaitsemista maastopaloista

29.10.2011Sakari Nummila
Maastopalot on merkitty punaisella. Kuva Nasa

Nasan julkaisemalla videolla näkyy miten lukuisat maastopalot riehuvat eri puolilla maapalloa. Havainnot on tehty vuosina 2002-2011 Nasan Terra- ja Aqua-satelliiteilla. Yhteensä satelliittien arvioidaan havainneen kymmeniä miljoonia maastopaloja.

Satelliittihavaintojen perusteella 70 prosenttia maailman paloista sattuu Afrikassa, kun taas vain kaksi prosenttia palaneista alueista sijaitsee Pohjois-Amerikassa. Etelä-Amerikka puolestaan on tulessa etenkin syys- ja marraskuussa. Lähes kaikki kyseisen alueen palot ovat ihmisen aiheuttamia, sillä suuri kosteus auttaa estämään luonnollisia maastopaloja.

"Tutkijat käyttävät satelliittihavaintoja ymmärtääkseen palojen globaalia levinneisyyttä ja selvittääkseen missä ja miten niiden levinneisyys suhtautuu ilmastonmuutokseen sekä väestönkasvuun", kertoo Chris Justice Marylandin yliopistosta.

Esitykseen on yhdistetty myös satelliittien havainnot lumipeitteen ja kasvillisuuden muutoksista. Sen ansiosta pystyy näkemään miten maastopalot liittyvät vuodenaikojen kiertoon.

Katso video

Aiheesta lisää Nasa

Avainsanat: Maastopalo, Nasa, Chris Justice, Terra, Aqua, satelliitti

Uusin lehtiTähdet ja Avaruus kansi