Nasa järjestää kilpailun zeppeliinien kehittämiseksi

Nasa aikoo julistaa kilpailun zeppeliinien tekniikan kehittämiseksi.

Parinkymmenen kilometrin korkeuteen nousevia ilmalaivoja voitaisiin käyttää esimerkiksi tähtitieteellisiin havaintoihin, tiedonsiirtoon sekä kaukokartoitukseen.

"Haluamme viedä tähtitiedettä ja maapallon tutkimusta uusiin korkeuksiin mahdollistamalla niiden tarvitsemat pitkäaikaiset asemat", kuvailee hanketta vetävä Jason Rhodes JPL:stä.

Ensimmäisenä haasteena Nasa aikoo esittää "20-20-20"-vaatimukset, jossa 20 kilon hyötykuorma pitäisi nostaa 20 kilometrin korkeuteen 20 tunniksi. Tärkeää on myös se, että aluksen pitäisi pystyä pitämään sijaintinsa eikä ajelehtia tuulten mukana.

Viime vuosina Nasa on järjestänyt kilpailuja esimerkiksi avaruuspukujen hanskojen, avaruushissien tekniikan, robottimönkijöiden ja polttoainetehokkaiden lentokoneiden kehittämiseksi. Yksityispuolella yksi onnistuneimmista rahapalkinnoista oli 10 miljoonan dollarin Ansari X-Prize, joka vauhditti avaruusturismin alusten kehittämistä.

Aiheesta lisää JPL (englanniksi)