
Latvian Mazsalacan alueelta sunnuntaina löytynyt kraatteri ei vakuuta asiantuntijoita. Kyseessä on halkaisijaltaan noin kymmenmetrinen ja syvyydeltään kolmemetrinen kuoppa. Väitetystä "meteoriittikraatterista" ja sen pohjalla palavasta tulesta kuvattu video on herättänyt tänään kiinnostusta maailmalla.
"Ensimmäisenä en ajattelisi meteoriittia selityksenä", kommentoi Helsingin yliopiston professori emeritus Martti Lehtinen. "Pikemminkin mieleen tulee kepponen tai jokin maallinen räjähdys."
Mikäli kyseessä olisi aito törmäyskraatteri, se lukeutuisi niin kutsuttuihin iskukraattereihin. Käytännössä tämä edellyttäisi sitä, että kuopasta olisi löytynyt huomattavan kokoinen meteoriitti. Tällaista ei ole kuitenkaan videolla nähtävissä.
Toinen suuri ongelma liittyy havaintoihin. Jos Baltiaan todella olisi syntynyt näin suuri aito iskukraatteri, suuren tulipallon lentoon liittyvät mittavat ääni- ja valoefektit olisi havaittu myös naapurimaissa. Myöskään infraääniasemilta ei ole väitettyä kraatteria tukevaa dataa.
"Ensireaktiona minua ihmetytti, että mikä kraatterissa palaa", kertoo Ursan tulipallotyöryhmän matemaatikko Esko Lyytinen. "Videossa näkyvä palava aine ei voisi olla taivaalta peräisin ja tuskin sellaista maan sisässäkään olisi."
Lehtinen on samoilla linjoilla. "Videolla nähdyn kaltainen tulipalo ei voi olla meteoriitista peräisin", hän toteaa.
Viimeisin aito pieni iskukraatteri löytyi Perusta syyskuussa 2007. Sen aiheuttanut törmäys tapahtui vuoristoisella alueella, missä on ohut ilmakehä, mikä edesauttoi kappaleen selviämistä ilmakehän läpi. Perun meteoriitista jäi jäljelle paljon palasia, jonkalaisista ei Latvian tapauksen yhteydessä myöskään ole raportoitu.
Video kuopasta Youtubessa
Päivitys 27.10.: Latvian kuoppa on varmistunut lavastukseksi, jolla oli kaupallisia tavoitteita.
Avainsanat: meteoriitti, kraatterit, Martti Lehtinen, Esko Lyytinen


