Elämän alkuaikoina Maa koki luultua enemmän asteroiditörmäyksiä
Aiemmissa tutkimuksissa on arvioitu, että 4,1-3,8 miljardia vuotta sitten maapallolla oli käynnissä suuri asteroidipommituksen aikakausi.
Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan pommitus jatkui aiemmin luultua voimakkaampana vielä ainakin miljardin vuoden ajan. Tulokset perustuvat kivikerroksiin, joissa on havaittu törmäyksissä syntynyttä materiaa.
Uuden tutkimuksen mukaan noin 70 suurta törmääjää iskeytyi maapalloon 3,8-1,8 miljardia vuotta sitten. Kyse on dinosaurukset hävittäneen asteroidin kokoisista ja sitä suuremmista kappaleista.
Kyseisellä ajanjaksolla elämä oli juuri syntynyt ja otti ensimmäisiä askeliaan evoluution tikapuilla.
Tutkimusryhmän mukaan suurimmat törmäykset olisivat vapauttaneet lähes 500 kertaa enemmän energiaa kuin liitukauden päättänyt, dinosaurusten tuhoksi koitunut törmäys.
"On kiinnostavaa nähdä, vaikuttivatko nämä jättiläismäiset tapahtumat varhaisen elämän kehittymiseen tai biosfääriimme tärkeällä tavalla", kertoo William Bottke Southwestin tutkimusinstituutista.
Aiheesta lisää SwRI (englanniksi)
Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna
Liity jäseneksi
