Pimeä aine voi olla luultua tasaisemmin jakautunut

Galaksikartoitus on löytänyt merkkejä siitä, että pimeän aineen jakauma avaruudessa ei ole oletetun kaltainen.

"Tämä tuorein tulos antaa ymmärtää, että kosmisen verkon pimeä aine, joka käsittää noin neljänneksen maailmankaikkeuden sisällöstä, on aikaisemmin oletettua vähemmän möykkyyntynyttä", sanoo tutkimusta johtanut Massimo Viola Leidenin yliopistosta.

KiDS-nimisessä projektissa käytettiin Chilen Paranalin observatorion VST-teleskooppia. Siinä selvitettiin, kuinka suuret kosmiset rakenteet vääristävät kaukaisten galaksien valoa.

Saatu tulos ei näytä käyvän yksiin Planck-satelliitin pimeästä aineesta tekemien havaintojen kanssa. Analyysien perustella pimeä aine on odotettua harvempaa ja erityisesti sen möykkyyntyminen on huomattavasti Planckin aineiston tuloksia alhaisempaa.

"Me näemme tällä hetkellä jännittävän ristiriidan Planckin kosmologiaan", sanoo kartoituksen päätutkija Konrad Kuijken Leidenin observatoriosta.

Jos havainto pystytään vahvistamaan, sillä voi olla vaikutusta käsitykseemme maailmankaikkeuden kehityksestä. "Euclid-satelliitin ja LSST-teleskoopin (Large Synoptic Survey Telescope) kaltaisten tulevaisuuden hankkeiden ansiosta voimme toistaa nämä mittaukset ja ymmärtää paremmin, mitä maailmankaikkeus meille oikeastaan kertoo", sanoo Kuijken.

Aiheesta lisää ESO