Pimeä aine saattaa olla supranestettä

Yhdysvaltalaisten tutkijoiden mukaan kauan etsitty pimeä aine saattaa olla supranesteen olomuodossa. Jos teoria osuu oikeaan, supranesteessä odotetaan olevan tähtien kohdalla koloja aivan kuin reikäjuustossa.

Suurin osa maailmankaikkeuden materiasta on niin sanottua pimeää ainetta, mutta kukaan ei ole edelleenkään saanut selville, mitä tämä mystinen aine oikein on.

Yksi ennakkoluulottomimmista uusista avauksista pimeän aineen tutkimuksessa on tullut Pennsylvanian yliopistosta. Lasha Berezhiani ja Justin Khoury esittävät, että suuri osa pimeän aineen hiukkasista on niin sanotussa supranesteen olomuodossa.

Supraneste muistuttaa tavallista nestettä, mutta virtaa täysin vastuksetta. Siksi se ei esimerkiksi pysy astiassa, vaan karkaa reunan yli.

”Mallissamme galakseilla on pallomainen supranesteydin, joka pitää sisällään näkyvän aineen kiekon. Supranestettä ympäröi kuori, jossa on pimeän aineen hiukkasia tavallisessa muodossa”, Berezhiani luonnehtii.

Kuumat ja massiiviset kohteet kuten tähdet saisivat supranesteen yhtenäisyyden rikkoutumaan. Siksi supranesteessä odotetaan olevan tähtien kohdalla koloja aivan kuin reikäjuustossa.

”Koko aurinkokuntammekin sijaitsee yhdessä tällaisessa kolossa. Emme siis oleta, että aurinkokunnassa olisi supranestettä”, täsmentää Berezhiani.

Kaksikko toivoo löytävänsä todistusaineistoa supranestemallilleen esimerkiksi galaksien ja niiden spiraalihaarojen liikkeistä.

Pimeästä aineesta ja siihen liittyvistä uusimmista tuloksista kerrotaan perjantaina ilmestyvässä Tähdet ja avaruus -lehdessä 2/2018.