Lisää todisteita - galaksiamme ympäröi verrannollinen tyhjyys

Tähtitieteilijät ovat jo jonkin aikaa epäilleet, että maailmankaikkeuden kolkassa jota asutamme saattaa olla keskimääräistä vähemmän galakseja ja tähtiä kuin muualla. Nyt tutkijat ovat saaneet lisää todisteita asiasta.

Galaksien tiedetään jakautuneen universumiin hieman samalla tavalla kuin sveitsiläinen juusto on rakentunut eli siellä täällä on tyhjempiä alueita.

Vuonna 2012 muutamat tutkijat ehdottivat, että oma Linnunratamme nimenomaan sijaitsee galakseista harvemmalla alueella.

Laskujen perusteella Linnunrataa ympäröivä harvempi seutu olisi myös poikkeuksellisen suuri, jopa noin miljardi valovuotta halkaisijaltaan. Mallinnettu alue on peräti 10 000-kertainen galaksimme halkaisijaan verrattuna.

Hiljattain julkaistun uuden tutkimuksen mukaan kyseinen malli saattaisi selittää maailmankaikkeuden laajenemisnopeudelle saadut eri lukuarvot. Jos näin tosiaan on, tämä antaisi selvästi lisää painoarvoa teorialle.

"Ei ole väliä mitä tekniikkaa käyttää, nykyisen kaikkeuden laajenemisnopeudelle pitäisi saada aina sama arvo", selittää Ben Hoscheit Wisconsinin yliopistosta. "Onneksi tyhjyydessä eläminen auttaa selvittämään tätä jännitettä."

Jos tosiaan sijaitsemme universumin tyhjemmällä alueella, ulkopuolella oleva suurempi massa vaikuttaisi laajenemisnopeuden mittauksiin silloin, kun laskuissa käytetään suhteellisen lähellä olevia supernovia. Toisaalta sillä ei olisi vaikutusta esimerkiksi kosmisesta taustasäteilystä johdettuun laajenemisnopeuden arvoon.

Aiheesta lisää Wisconsinin yliopisto (englanniksi)