Fyysikko Stephen Hawking on kuollut

Maailmankuulu fyysikko ja kosmologi Stephen Hawking on kuollut 76-vuotiaana. Suuri yleisö muistaa Hawkingin etenkin Ajan lyhyt historia -kirjasta ja tieteen popularisoinnista.

Stephen Hawking tutki maailmankaikkeutta ja erityisesti mustia aukkoja. Cambridgen yliopisto muistelee Hawkingia tämän elämästä ja ajatuksista kertovalla videolla.

Hawking oli nuoresta asti kiinnostunut aika-avaruuden olemuksesta, jota hän käsitteli myös vuonna 1966 valmistuneessa väitöskirjassaan. Suuri tieteellinen löytö oli vuonna 1974 hänen päätelmänsä, että mustat aukot haihtuvat vähitellen.

Hawking sairasti ALS-oireyhtymää, joka on harvinainen hermostoa rappeuttava sairaus. Sen seurauksena lihakset haurastuvat ja kyky liikuttaa niitä katoaa. Hawkingin elinajanodote diagnoosin saamisen aikaan 1960-luvulla oli vain kaksi vuotta.

Hawkingin elämään pohjautuva elokuva Kaiken teoria tuli ensi-iltaan vuonna 2014. Kun Hawkingin väitöskirja julkaistiin vapaasti ladattavaksi Cambridgen yliopiston sivuilla vuonna 2017, yleisöryntäys kaatoi yliopiston nettisivut. 

Viime vuosina Hawking esiintyi julkisuudessa esimerkiksi Breakthrough Starshot -projektissa, jossa valmistellaan ensimmäistä minikokoista luotainta toiselle tähdelle. Hawking myös varoitteli ihmiskuntaa esimerkiksi ydinsodan ja keinoälyn vaaroista.

Aiheesta lisää Cambridgen yliopisto (englanniksi)