Polttoaine- ja autoryöstöt haittaavat LMT-teleskoopin toimintaa Meksikossa

LMT-teleskoopille johtavalla reitillä tapahtuvat ryöstöt ovat pakottaneet tähtitieteilijät leikkaamaan havainnot minimiin. Ongelma liittyy Meksikon hallituksen ja polttoainevarkaiden väliseen taisteluun.

The Large Millimeter Telescope (LMT) sijaitsee Sierra Negran tulivuorella Meksikon Pueblan osavaltiossa. Se on suuri millimetrialueen teleskooppi, jolla muun muassa yritetään ottaa kuvaa galaksimme keskustan mustasta aukosta yhdistämällä havainnot muiden observatorioiden kanssa. LMT on Yhdysvaltain ja Meksikon yhteishanke. 

Viimeisten viikkojen aikana vuorelle johtavalla valtatiellä on tehty ryöstöjä. Tarkemmin täsmentämättömän, mutta vakavaksi arvioidun välikohtauksen jälkeen observatorion käyttö on päätetty ajaa minimitasolle. 

"En voi vastuullisesti jatkaa teleskoopin tiedetoimintaa ennen kuin näihin asioihin puututaan", LMT:n johtaja David Hughes sanoo. Sierra Negran alueesta on tullut keskeinen näyttämö hallituksen poliisioperaatioille. Vastassa ovat järjestäytyneet ammattirikolliset, jotka varastavat paitsi öljyä ja bensaa putkista myös ajoneuvoja. 

Vuorella sijaitsee myös gamma-säteitä havaitseva HAWC-observatorio. Toisin kuin LMT, HAWC on etäkäyttöinen, minkä vuoksi se voi jatkaa havaintojen tekemistä normaalisti. Sille suunniteltu huoltokäynti on kuitenkin päätetty varmuuden vuoksi perua.

Aiheesta lisää Science (englanniksi)