Laitteistotesti gravitaatioaaltojen havaitsemiseksi avaruudessa onnistui

Gravitaatioaaltojen havainnointi on yhden askeleen lähempänä avaruuteen siirtymistä.

Satelliittissa tehty alustava koe on valanut uskoa siihen, että tulevaisuudessa miljoonien kilometrien päässä toisistaan olevat luotaimet voivat tuntea niiden välissä kulkevan gravitaatioaallon.

Konseptia testattiin ESAn LISA Pathfinder -satelliitin sisuksissa kahden vapaasti leijailevan kuution avulla. Tarkoitus on selvittää kuinka tarkasti kaksi vapaasti leijuvaa massaa voidaan pitää asennoituneina toisiinsa nähden.

Toisaalta testissä halutaan ymmärtää mistä häiriötekijät tulevat. Kuutioiden keskinäistä asentoa mitataan niiden välillä kulkevalla lasersäteellä. Vaadittava tarkkuus on pikometrin luokkaa, eli noin sadasmiljoonasosa hiuksen läpimitasta.

Nyt tehdyt kokeet olivat vasta testiajoa, mutta projektin päätutkijan Stefano Vitalen mukaan tulokset ylittivät jo odotukset. ESAn varsinainen gravitaatioaaltosatelliitti on suunniteltu laukaistavaksi vuonna 2034. 

Aiheesta lisää Nature ja ESA (englanniksi)