Suomalaisinsinöörit pelastivat painovoimasatelliitin

Suomalaiset asiantuntijat onnistuivat osana kansainvälistä pelastusryhmää saamaan vikaantuneen GOCE-satelliitin toimintakuntoon viime viikolla.

Euroopan avaruusjärjestön ESAn gravitaatiosatelliitti yllättäen vikaantui heinäkuussa lopettaen tiedemittauksensa. Tietoliikenneväylän katkeaminen uhkasi koitua 300 miljoonaa maksaneen satelliitin kohtaloksi.

"Laadimme ylimääräisen ohjelman, joka pystyi häiriöistä huolimatta kertomaan satelliitin kokonaistilanteen", kertoo GOCEn käyttöjärjestelmän pääsuunnittelija Pauli Väisänen. "Tämän jälkeen satelliitin moduulien välinen kommunikaatio saatiin palaamaan normaaliksi nostamalla ylläpitolämpötilaa."

Kuukausia kestäneen pelastustyön ansiosta GOCE palasi tiedemittauksiinsa 6. syyskuuta ja sen arvioidaan pääsevän normaalille radalleen syyskuun loppuun mennessä.

GOCE laukaistiin avaruuteen maaliskuussa 2009. Se mittaa pieniä epätasaisuuksia Maan painovoimakentässä ja luo ennätystarkkoja karttoja Maan muodosta sekä pinnan lähellä olevan massan liikkeistä. Satelliitin arvioidaan pystyvän toimimaan vuoteen 2011 asti.

Aiheesta lisää ESA